Uutiset

TIEDOTE

TIEDOTE

                                                                                                             Kajaani 8.5.2020


Esiopetuksen käytänteistä keväällä 2020 huoltajalle


Koronapandemia ei ole ohi ja siksi palveluja avataan tietyin rajoituksin. Suomen hallitus linjasi neuvottelussaan 3.–4.5.2020 toimintasuunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi sekä viruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Kajaanin kaupunki purkaa palvelurajoituksia hallituksen linjauksen mukaisesti. Esiopetus on tarkentanut ohjeistusta sosiaali- ja terveysministeriön ja opetushallituksen laatiman ohjeistuksen mukaisesti.

Vaikka epidemia on tällä hetkellä suvantovaiheessa, on edelleen olemassa uhka sen kiihtymisestä uudelleen. Palveluja avataan siksi tarkoin reunaehdoin ja rajoituksin.

Esiopetus jatkuu pelkästään lähiopetuksena 14.5.2020 alkaen, eli etäopetusta ei enää järjestetä

-        Jos lapsen huoltajat ovat sitä mieltä, että he eivät halua lapsensa osallistuvan lähiesiopetukseen, he pyytävät luvan poissaololle esiopetuspaikasta. Huoltajat ovat tällöin vastuussa lapsen esiopetuksesta.

Kenenkään lapsen tai aikuisen ei pidä tulla esiopetukseen, jos hänellä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Jos lapsi sairastuu päivän aikana, oireinen lapsi siirretään välittömästi erilliseen tilaan odottamaan vanhempaa aikuisen valvonnassa. Lapsen perheenjäsenen sairastuessa tulee perheenjäsenen koronainfektion mahdollisuus selvittää viivytyksettä. Arvio testaamistarpeesta saadaan soittamalla omalle terveysasemalle tai numeroon 116 117. Oireisten tulee olla yhteydessä omalle terveysasemalleen ja hakeutua sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti tarvittaessa koronavirustestiin.

Noudatamme eritysitä käsi ja yskimishygieniaa. Sekä lapset, että aikuiset pesevät kätensä aina esiopetukseen tullessa sekä ennen kotiin lähtöä. Lisäksi kädet pestään aina ulkoa sisälle tullessa, sekä aika aivastamisen tai yskimisen jälkeen tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Aivastamisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään pois heti käytön jälkeen. Maskeja ei suositella käytettävän esiopetuksessa.

Omia leluja ei tuoda esiopetukseen, mutta lapsella voi olla yksi päiväkodilla säilytettävä unikaveri tarvittaessa

Aikuinen jakaa ruoan lapsille toki lapsen toiveita kuunnellen

Muiden kuin lasten sekä esiopetuksen/varhaiskasvatuksen henkilökunnan oleskelua päiväkodin alueella vältetään.

-        Palaverit järjestetään puhelimen tai muiden etäyhteyksien välityksellä

-        Unikaveri lepää päiväkodissa myös öisin

-        Lapset vastaanotetaan ulko-ovella

Esiopetuksessa ei valitettavasti ole mahdollisuutta järjestää kevätjuhlia tms. kokoontumisia

Siivoukseen kiinnitetään erityistä huomiota ja esimerkiksi yhteiskäytössä olevien työvälineiden, kuten näppäimistöjen, tablettien tai askartelutarvikkeiden (sakset ym.) käyttöä vältetään tai ne puhdistetaan aina käyttäjien välillä.

Hygienian tehostamisesta huolimatta huomioimme, että lapsi saa tarvitsemansa aikuisen läheisyyden, turvan ja vuorovaikutuksen mahdollisimman samalla tavalla kuin ennenkin.

 



  • Tekijä: Maarit
  • Luotu: 08.05.2020, 12:20