Uutiset
Uusi toimintakausi alkaa
Hei vaan kaikille Sinilinnun perheille!
Uusi toimintakausi on käynnistymässä näillä hetkillä.
Maanantaina ovat aukeavat ilmoitettujen hoitoaikojen mukaan :) Tervetuloa!
Muistattehan ilmoittaa hoitoajat edellisen tiistaihin klo 12 mennessä, näin voimme taata lapsellenne riittävän huolenpidon ja ravinnon.
Merja, Mari, Jaana, Niina ja Maarit ottavat teidät avoylin vastaan.
Heinäkuulta ei ole hoitomaksua. Uuden toimintakauden maksulaput saatte elokuun aikana, ensimmäinen eräpäivä on 7.9.2020
Kesän aikana korona-tilanne on rauhoittunut maassamme, mutta epidemia-aika ei vielä valitettavasti ole ohi :(
Jatkamme Sinilinnussa keväällä hyviksi havaittuja toimenpiteitä taudin ja tautien ennaltaehkäisyssä.
Eli:
Lelupäivää emme vietä tällä hetkellä ollenkaan
Unikaverin saa tuoda Sinilintuun, mutta se yöpyy Sinilinnussa
Reppuja emme kanna kodin ja Sinilinnun välillä, varavaatteet toki vaihdetaan niiden likaantuessa
Lapset otetaan vastaan ulko-ovella (uusien perheiden kohdalla ensimmäisenä aamuna voimme tehdä poikkeuksen ihan lapsen parhaaksi)
Hoitoajat voi ilmoittaa edelleen viestein tai toimittaa ne paperilla meille.
Lapsen sairastuessa noudatamme valtakunnallisia ohjeita. Pienenkin flunssan ilmaantuessa toivomme kotihoitoa ja ohjeistuksien mukaan Koronatestausta. Tähän palaamme varmaankin toimintakauden alussa, kunhan Avi tiedottaa asiasta uusinta tietoa.
Käsien pesu ja käsidesin käyttöä jatketaan kevään tapaan
Ulkoilemme paljon, joten sään mukainen varustus kannattaa huomioida.
Ja vielä, toivon teidän miettivän valmiiksi vaihtoehtoa jos päiväkodit joudutaan sulkemaan syksyllä epidemian vuoksi. Tämä toimenpide on ehdottamasti viimeinen mihin Sinilintu ryhtyy, mutta mahdollinen, mikäli epidemian toinen aalto rantautuu Kainuuseen.
Voikaa hyvin ja pidetään huolta toisistamme :)
Sinilintu
- Tekijä: Maarit
- Luotu: 30.07.2020, 13:36
Uusimmat sivut
Tapahtumat
- Tulevat tapahtumat tiedotetaan tässä.